HPC Goes Puisto 2019

Helsinki Poetry Connection järjestää kesällä 2019 jo yhdeksättä kertaa vuosittaisen open mic -kaupunkikiertueen, HPC Goes Puisto -ulkoilmaklubin!

(Scroll on down for the English description.)

Lavarunouden ja suvisen kaupunkiluonnon ystävät pääsevät jälleen kerääntymään yhteen kerran kuussa järjestettävien open mic -sessioiden äärelle kolmessa eri helsinkiläiskohteessa.

Supersuositun Ruusu Open Micin käydessä kesätauolle kaikkia runopäitä kannustetaan osallistumaan avoimen lavan rentoon ja raikkaaseen puistoiluversioon!

(HUOM! Säävaraus koskee kaikkia kohteita ellei toisin mainita, ja mahdollisista muutoksista ohjelmaan tiedotetaan pikimmiten.)

HPC Goes Puisto -kiertueen etapeilla oppaana ja juontajana toimii luonnonpalvoja, lavarunoilija Kasper Salonen. Kaksi sanataiteellista kutsuvierasta lämmittelee kunkin session alkuun, jonka jälkeen mikrofoni on vapaa kaikille halukkaille!

Järjestäjät ottavat ilmoittautumiset vastaan paikan päällä ja esiintymään pääsee ilmoittautumisjärjestyksessä. Lava-aikaa kullakin esiintyjällä on viitisen minuuttia, ja erityisesti itse kirjoitettuja tekstejä toivotaan esitetyksi – millä tahansa kielellä ja keinolla!

Eikä siinä vielä kaikki: tänä vuonna Goes Puiston open miciin osallistujien kesken arvotaan kaikissa kohteissa runollinen kirjapalkinto!

Tarkemmat tiedot tapahtumista alla. Tervetuloa kanssamme kirmaamaan!

Lisätietoa:
Kasper Salonen
tuottaja, juontaja
ksalonen@gmail.com

Goes Puisto -klubin ensimmäinen iltama järjestetään 2019 HPC:lle rakkaan Käpylän lippakioskin viereisellä puistoalueella (Pohjolankatu 40) perjantaina 28.6. alkaen klo 18. Pride-viikon avomikin lämmittelijöinä toimivat runoilja-muusikko extraordinaire Ester Nuori Leppä sekä maailmanmatkaaja-laulaja-lauluntekijä Milo Rihu säestäjineen.

Tapahtuma järjestetään Käpylän lippakioskin yhteydessä avoimella ruohikkoalueella, johon on esteetön pääsy.

HPC Goes Puiston avajaistapahtumassa arvotaan osallistujen kesken yksi kappale vasta ilmestynyttä jymyteosta, Lavarunous-Vallankumous! -antologiaa (Enostone 2019). Kokoelman toimittajat Veera Koivaara, Jonna ”Nihkee Akka” Nummela ja Hanna Rentola ovat koonneet yksiin kansiin suuren määrän erityylisiä, voimakkaita, puhuttelevia runoja HPC:n eri klubien kutsuvierailta ja open mic -esiintyjiltä.

HUOM! Jos sää kääntyy, vesi ajaa meidät Käpylän livetarjonnan legendaan, ravintola Käpygrilliin (Osmontie 5). Tiedotamme säävaraustilanteesta tapahtumapäivänä.

Goes Puisto -kiertueen keskimmäinen tapahtuma on Helsingin runokesän erikoisuus, sillä perjantaina 19.7. open mic -karkelot siirtyvät Suomen Kansallismuseon kuvankauniiseen Kesäpihaan!

Vuonna 2015 perustettu kesäinen kulttuuripiste tarjoaa tänä vuonna tapahtumajärjestäjille uuden telttapaviljongin käyttöönsä, ja heinäkuussa HPC tuo museon pihalle (Mannerheimintie 34) lämmittelijäesiintyjiksi tuhtirytmisen runosielun Aatos Ketvelin sekä nerokkaan moniäänisen Leena Sainion, joka tuo Kesäpihalle mm. oboen siivittämiä ihmiskertomuksia.

Tapahtumaa ennen paviljongilla järjestetään tunnin pituinen avoin runotyöpaja klo 17, jota ohjaavat Kasper Salonen ja monitoimirunoilija Vinski Valos. Tule vaikka pajaan mukaan ja lausu valmis tekstisi open micissa!

Kesäpihalla saa tapahtuman aikana nauttia omia eväitä ja tilaa saa muutenkin käyttää vapaasti. Pääsy sisäpihalle on esteetön. Lue lisää: https://www.kansallismuseo.fi/fi/ajankohtaista/kansallismuseon-kesapiha-tapahtumahaku

Goes Puiston erikoisilta alkaa klo 18 ja open mic -osallistujien kesken arvotaan sanataiteen teoriataustasta ja menetelmistä kertovaa kirjaa Sanataidetta on! – työtavat, tekijät ja teoria. Teoksen ovat toimittaneet Jyväskylän yliopiston luovan kirjoittamisen opettaja Nora Ekström, kirjailija, ohjaaja ja sanataideopettaja Emma Puikkonen sekä sanataideopettaja, sanataiteen läänintaiteilija Karoliina Suoniemi. Lue lisää: http://www.sanataide.fi/2018/09/sanataidetta-on.html

HUOM! Ei säävarausta. Paviljonki on katettu, eli Kansallismuseon armosta runoilemme Kesäpihassa säässä kuin säässä!

Elokuun saapuessa Pajamäessä sijaitseva Patterimäen puisto kutsuu runonmieliset luoksensa vuoden 2019 Goes Puisto -klubin viimeiselle luonnon- ja sananpalvontatuokiolle perjantaina 9.8. klo 18 alkaen.

Pajamäen kaupunginosasivusto kertoo: ”Patterimäki on metsäinen kalliomäki, jolla kasvaa eri-ikäistä ja monilajista metsää. Puiston tekee erikoiseksi ensimmäisen maailmansodan aikainen linnoitusalue, jonka läheisyyteen on muodostunut kasvillisuudeltaan arvokas ketoniitty. Esimerkiksi keväällä kallio kukkii punaisenaan tervakukista ja ailakeista. Puistossa on myös Ursan aurinkokuntamalli, jonka keskus, aurinko, sijaitsee mäen laella. Puiston kaakkoiskulmassa on alueen suosittu leikkipaikka.”

HPC kutsuu lämmittelijäesiintyjiksi feministisen metafyysikon, runoilija-kirjailija Maria Matinmikon ja syvälyyrisen laulaja-lauluntekijän Eveliina Koivun. Kuljetettava äänentoistojärjestelmä välittää niin lämppäreiden kuin avomikittelijöiden sanat ja soinnut Helsingin kesäiseen luontoon.

HUOM! Siinä tapauksessa että keli estää ulkoilun siirretään väistötilaan, josta tiedotamme lähemmin.

ENGLISH

The Helsinki Poetry Connection hits the parks of Helsinki for the 9th year running in our summertime open mic club, HPC Goes Puisto!

While the HPC’s Ruusu Open Mic club takes a summer break, the collective invites everyone to three special live poetry events in outdoor Helsinki, produced and hosted by poet and nature boy Kasper Salonen. Warm-up wordsmiths light up the summery stage at each location, followed by hours of open mic glee! And a free book raffle at the end, too.

All languages and styles are more than welcome (discrimination of any kind is not). Each open micer performs for ~5 minutes and in order of sign up. The event will feature an electronic PA system at each destination.

Alternative locations will be announced prior to the events in case of rain.

THE FIRST event starts up at 6 pm on Friday, 28 June in the park near the Käpylä kiosk (Pohjolankatu 40), a venue much loved by locals and poets. Warming up the grassy stage are singer-songwriters Ester Nuori Leppä and Milo Rihu. If it’s wet outdoors, we’ll make our way to restaurant Käpygrilli (Osmontie 5) nearby.

JULY BRINGS with it a special open mic treat, as the HPC is collaborating with the Finnish National Museum to organize a gorgeous outdoor club in the institution’s own back yard (Mannerheimintie 34). A poetry writing workshop is organized from 5-6 pm on Friday, 19 July, followed by warm-up poets Aatos Ketvel and Leena Sainio (with oboe!). We rejoice under a massive white tent pavilion, come rain or shine.

THE FINAL outdoor open mic is scheduled for 6 pm on Friday, 9 August at the unique and picturesque environs of the Patterimäki hill and park in the Helsinki suburb of Pajamäki. Warming up the historical open mic are poet, author, and feminist visionary Maria Matinmikko and lyrical singer-songwriter Eveliina Koivu.

That’s it! Please direct any questions to producer Kasper (ksalonen@gmail.com). Dägä! <3

The event is finished.

Arkistot

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *