

![]() |
Taneli Viljanen |
![]() |
Henry Toivo |
![]() |
Juha Rautio |
![]() |
Rauhatäti |
![]() |
Papa Jahmani´s HI-FI |
Kirjoitamme runoja myös paikan päällä yleisön aihe-ehdotusten pohjalta. Ehdotuksia voi laittaa em. sähköpostiin tai tämän blogin seinälle. Nähdään Vastarannan Kiiskessä! Dägä dägä!
Tapahtuman löydät Facebookista: http://www.facebook.com/event.php?eid=103263693087650
Teemu Mannisen runoelma Futurama on voittanut vuoden 2010 Tiiliskivi-palkinnon. Palkinto jaettiin Tampereella Elävän Kirjallisuuden Festivaalin Tiiliskivi-klubilla lauantaina 12.2.2011.
Palkintoperustelujen mukaan Futurama hyödyntää kokeellisen nykyrunouden dyykkausestetiikkaa, mutta ei sorru toistamaan kaiken merkityksettömyyttä ja epätoivoa. Sen muotojen ja muodottomuuksien seassa kytee vahvana nykyhetken maailman logiikka, joka itsessään antaa toivoa tulevaan.
Tiiliskivi-palkintoa on jaettu vuodesta 2001. Sen myöntää Tampereen yliopiston kirjallisuudenopiskelijoiden ainejärjestö Teema. Palkinnolla halutaan nostaa esiin ansiokkaita kotimaisia kaunokirjallisia teoksia, jotka ovat jääneet valtamediassa ansaittua vähemmälle huomiolle.
Futurama on julkaistu Kirja kerrallaan -kustantamon ja runoyhdistys Nihil Interitin yhteisessä poEsia-runosarjassa. Sen teokset ovat vapaasti luettavissa internetsivuilla www.poesia.fi. Vuoden 2011 alusta poEsia-kirjoja kustantaa Osuuskunta Poesia.
Kulttuurilehti Illuusio on mukana Helsinki Poetry Jam -klubin kevään 2011 toiminnassa. Lisätietoa tästä pian ensinumeronsa julkaisevasta lehdestä löydät täältä: http://www.illuusiolehti.fi/
Tampereen yliopiston kirjallisuudenopiskelijoiden luotsaama
Tiiliskivi-palkinto jaetaan kymmenennen kerran Tampereella
Kulttuuritalo Telakalla 12.2.2011 Elävän Kirjallisuuden Festivaalin
päättävällä Tiiliskivi-klubilla. Ohjelmassa klubilla on muun muassa
pienimuotoiset Poetry Jamit. Lavalla pistävät lekkeriksi Heikki
Kerätär, Juho Nieminen sekä Aura Nurmi Helsinki Poetry Connection
-ryhmittymästä. Lisäksi ohjelmassa on Tiiliskivi-finalistien
haastattelua, elävää musiikkia sekä palkinnon historiaa.
Klubi alkaa kello 19 ja sinne on vapaa pääsy.
Lisätietoa Tiiliskivestä ja tämänvuotisista finalisteista:
http://www.tiiliskivi.info
![]() |
Nestori nähdään jameissa lavalla sekä levyjen kimpussa |
TIEDOTE 2.2.2011
![]() |
Rauhatädiltä ilmestyy maaliskuussa debyyttilevy |
Lisätietoja: