HKI POETRY CONNECTION
Helsinki Poetry Connection on nimike, jonka alla järjestetään poetry slam -tapahtumia eli elävää lavarunoutta, johon kaikki voivat osallistua. Perinteisesti poetry slam mielletään kilpailumuotona, jossa esiintyjillä on kolme minuuttia aikaa esittää itsensä kirjoittama runo tai muu kirjallinen tekele. Esityksen pisteyttää yleisöstä valittu tuomaristo. Slamien edetessä osallistujia putoaa pois siten, että lopulta voittajaksi selviää vain yksi.
Helsinki Poetry Connectionin lavarunoustapahtumissa pisteytystä tai tiukkaa aikarajoitusta ei kuitenkaan yleensä käytetä. Suomessa on vuodesta 2000 asti järjestetty poetry slamin SM-kilpailut, joten tapahtumissa kilpailuhenkisyys ole enää välttämätöntä. Yleisö voi kuitenkin osallistua tapahtumiin open mic -osuuksien myötä ja näin pyritään mahdollistamaan uusien kykyjen löytyminen. SM-kilpailuista löytyy lisätietoa Jouni Tossavaisen ja Olavi Rytkösen Runokukkoduon sivuilta.
HPC pyrkii tavoittamaan runouden ystävien lisäksi myös kotimaista hip hop -yhteisöä, jotta poetry slamien SM-kilpailut ja muu virkeä lavarunoustoiminta saisi Suomessa lisää uusia harrastajia. HPC:n esiintyjät ovat pääsääntöisesti nuoria aikuisia urbaanin musiikin sekä runouden parista. Heitä yhdistää halu ilmaista itseään sanoin.
HPC järjestää tapahtumia lähinnä pääkaupunkiseudulla, mutta on kiinnostunut myös laajemmasta yhteistyöstä. Etsimme jatkuvasti uusia esiintyjiä ja otamme mielellämme kehitysideoita vastaan. Tule siis rohkeasti mukaan tuomaan pääkaupunkiseudulle elävä lavarunouskulttuuri!
Terveisin
Harri Hertell, kulttuurituotannon opiskelija
s-posti: hkipoetryconnection@gmail.com
puh: 040 506 3668