Ruusu Open Mic 23.9.2018


Syksyn 2018 ensimmäinen Ruusu on täällä! Helsinki Poetry Connectionin hurmaava kuukausittainen open mic -klubi jatkaa lämmintä perinnettään tukikohdassaan, Sörkan Ruusussa. Klubimme leppoisa atmosfääri odottaa jälleen Sinua kukkimaan kanssamme, syksyn uusien tuulien ja tekstien kera.

Toivotamme siis runoilijat, räppääjät, tarinankertojat ja kaikenlaiset oman elämänsä sanataiteilijat viettämään kanssamme sunnuntai-iltaa runouden parissa sunnuntaina 23. syyskuuta kello 17 alkaen.

Syyskuun Ruusu Open Mic -klubilla mikin lämmittelevät esiintyjät Nenonen sekä Ruka. Heidän jälkeensä on pääesiintyjän, eli teidän vuoro.

Homma etenee tutulla tavalla kuten ennenkin: ennakkoilmoittautumisia ei ole, mikin ääreen pääsee tulemalla paikan päälle ja nostamalla käpälää pystyyn kun oma hetki tuntuu olevan käsillä. Jokaisen sanailulle on varattu n. 5 minuuttia, jotta kaikki halukkaat ehtivät lavalle. Jokaista sanailijaa kuunnellaan ja kannustetaan, kynnyskin on olematon! PA:han voi yhdistää kitarapiuhan (tuo oma) tai taustabiitit.

Ruusu Open Mic on HPC:n tapaan kuuluen syrjintävapaa. Emme hyväksy rasistista tai vähemmistöjä herjaavaa sisältöä. Tilaisuus valokuvataan HPC:n puolesta, kerrothan järjestäjille jos et halua tulla kuvatuksi.

Illan juontaa Elsa Tölli. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Lämpimästi tervetuloa!

Huomioita: Valitettavasti Sörkan Ruusu ei ole esteetön. Pääsisäänkäynnillä ~20cm askelma ja ovi ~60cm leveä, sivuovella ~20cm askelma ja ovi ~55cm leveä, ei liuskoja.

Elsa Tölli
tolli.elsa@gmail.com

Helsinki Poetry Connection
www.helsinkipoetryconnection.fi

The event is finished.

Arkistot

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *