Tunnustuksellisen runouden ilta
9.12.2019 klo 19-22, Siltanen (Hämeentie 13 b)
Joulukuisen maanantain illassa sukelletaan tunnustukselliseen runouteen niin esitysten kuin keskustelun voimin. Tapahtuman pohjana toimii Robert Lowellin vastikään julkaistu ensimmäinen suomenkielinen käännösrunoteos ”Päivä päivältä”.
Robert Lowell (1917–1977) oli kiistelty ja monipuolinen yhdysvaltalainen runoilija, joka julkaisi 17 teosta. Häntä pidettiin aikanaan yhtenä maansa runouden suurimmista nimistä. Lowell oli aseistakieltäytyjä ja Vietnamin sodan äänekäs vastustaja, joka kärsi koko aikuisikänsä kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Elämän ja rakkauden rajallisuus askarrutti Lowellia varsinkin myöhemmällä iällä. Hän sai Pulitzer-palkinnon kahdesti.
”Päivä päivältä” keskittyy Lowellin viimeiseksi jääneeseen, laajaan kokoelmaan ”Day by Day”. Lowell tuli tunnetuksi ns. tunnustuksellisesta runoudesta (confessional poetry), mutta runoilija itse kavahti termiä. Lowellin mukaan henkilökohtaisuuden illuusio syntyy keksimisestä ja järjestämisestä – ei pakkomielteisestä tai terapeuttisesta tunnustuksellisuudesta. Anna Hollstén pohtii kirjassa Lowellin merkitystä tunnustukselliselle runoudelle ja sitä, onko Lowellilla annettavaa 2020-luvun Suomessa.
Paneelikeskustelun ja kutsuttujen esiintyjien jälkeen Siltasen lavalle päästetään itse yleisön jäsenet, kun lavarunoilija Kasper Salonen juontaa illan päätteeksi tunnustuksellisen open mic -tuokoin. Lähettäkää sähköpostia otsikolla ”OPEN MIC” osoitteeseen ksalonen@gmail.com jos haluatte viiden minuutin esiintymispaikan itsellenne!
***
Esiintymässä:
Elsa Tölli
Elsa Tölli on runoilija, esiintyjä ja spoken word-artisti, joka on esiintynyt lukemattomilla lavoilla aina Flow-festivaaleista ja hämyisistä kellariklubeista kirjamessuihin ja runoviikkoihin. Värikylläisillä keikoillaan Tölli tuo lavalle tunnekuohunsa, anteeksipyytelemättömän läsnäolonsa sekä rehelliset runopuheensa. Taiteessaan hän juhlistaa virheitä, leikkiä ja keskeneräisyyttä yhtä lailla kuin lavalla olemisen adrenaliinia ja puhdasta riemua. Tölli inspiroituu 60-luvun minihamemielenosoituksista, Riot Grrrleistä sekä maskuliinisuuksilla ja feminiinisyyksillä leikkimisestä.
*
Ilkka Waris
Ilkka Waris on pitkän linjan musiikin monitoimimies sessiomuusikkona ja trubaduurina. Hän on kitaristi, huuliharpisti, lyömäsoittaja, laulaja ja säveltäjä, joka liikkuu bluesin, laulelman ja maailmanmusiiikin sfääreissä. Tunnuksellisen runouden illassa hän esittää Lowellin runoihin pohjaavia kappaleita.
*
Ilmoittautumiset illan open mic -osuuteen paikan päällä juontaja Saloselle!
***
Keskustelemassa tunnustuksellisesta runoudesta:
– Tommi Parkko
Tommi Parkko on runoilija, kustantaja ja luovan kirjoittamisen opettaja.
– Kimmo Räntilä
Lowell-kääntäjä Kimmo Räntilä on runoilija ja käsikirjoittaja. Hän on
työskennellyt toimittajana, ohjaajana, tuottajana ja
viestintäkouluttajana.
– Anna Hollstén
Anna Hollsten on kotimaisen kirjallisuuden opettaja ja tutkija Helsingin yliopistosta. Hän on tutkinut tunnustuksellista runoutta ja julkaissut aiheesta useita artikkeleita.
– Kasper Salonen
Myös tapahtuman juontajana toimiva Salonen on HPC-veteraani, runoilija ja kääntäjä, jonka ensikosketus Lowelliin tuli tämän vuoden Turun kirjamessuilla. Hän on myös tutkinut runoutta Helsingin yliopistossa, kääntänyt useita kotimaisia huippurunoilijoita englanniksi ja esittänyt lavarunoutta melkein vuosikymmenen.
***
Vapaa pääsy!
Siltasen tilat ovat esteettömiä ja sisäänkäynti tapahtuu ramppia pitkin Hämeentieltä. Tiloissa on myös esteetön WC. Tapahtumassa noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita.
***
Yhteistyössä: Kustannusliike Parkko ja Helsinki Poetry Connection
www.parkkokustannus.fi
www.helsinkipoetryconnection.fi
www.siltanen.org
—
ENGLISH
The Helsinki Poetry Connection invites all poetry lovers to SIltanen (Hämeentie 13 B) on 9 December for a night of confessional lyricism and a panel talk on American legend Robert Lowell (1917–1977).
Lowell’s work has been translated into Finnish for the first time ever, which the HPC will celebrate and discuss with author Tommi Parkko, researcher Anne Hollstén, translator Kimmo Räntilä, and poet Kasper Salonen.
Salonen also acts as MC for the night, also hosting a special confessional open mic at the end of the evening. Please send an email entitled ”OPEN MIC” to ksalonen@gmail.com to secure a five-minute slot, in any language!
Siltanen is wheelchair accessible and the event is free of charge. Welcome!