Huhh! En olisi todellakaan uskonut löytäväni itseäni tästä pestistä mutta olen luottamuksesta erittäin kiitollinen, iloinen ja ylpeä. Olen ollut jollain lailla mukana Helsinki Poetry Connectionin toiminnassa siitä lähtien, kun se kollektiivina yli kymmenen vuotta sitten pantiin pystyyn. Panostukseni oli pitkään varsin pienimuotoista: lähinnä esiintymistä erilaisissa tilaisuuksissa ja satunnaista avustamista ja neuvomista, kunnes pari vuotta sitten otin itseäni niskasta kiinni ja hain hallituksen rivijäseneksi. Joitakin päiviä sitten päättyi siis toinen kauteni HPC:n hallituksen jäsenenä ja alkanut kolmas kierros, nyt puheenjohtajana, kasvattaa mahdollisuuksiani antaa tälle yhdistykselle ja taiteenlajille takaisin edes himpun siitä, mitä itse olen niiltä saanut. Olen lähtökohtaisesti varsin auktoriteettikammoinen eliö, joten jonkinlaista kypsyttelyä on vaatinut, että olen voinut todeta tämän puheenjohtajuuden olevan ihan siedettävä homma: minulla ei ole valtaa, vaan minulla on astetta isompi velvoite panostaa tästä upeasta yhdistyksestä huolehtimiseen ja sen toiminnan kehittämiseen. Ja se on hieno haaste.

Uusi hallituksemme on, luonnollisesti, loistava. Jotain pienehkön yhdistyksemme elinvoimaisuudesta ja kiinnostavuudesta kertoo se, että vuosikokouksessamme oli taas kerran paikalla liuta jäseniä, jotka eivät havitelleet minkäänlaista roolia hallituksessa, vaan he tulivat tapaamaan muita jäseniä ja vaikuttamaan siihen minkälainen hallitus muodostuu tällä kertaa. Hallituspaikoille oli myös jälleen enemmän tarjontaa kuin paikkoja oli jaettavaksi, joka ulosjääneiden kannalta on tietysti harmillista, mutta yhdistyksen tulevaisuuden kannalta on erittäin tärkeää, että kiinnostusta riittää – se antaa uskoa toiminnan jatkuvuudelle ja uskottavuutta toiminnallemme. Uuden hallituksen ensimmäisiä tehtäviä onkin kehittää kanava hallituksen ulkopuolella toimivien aktiivisten lavarunotekijöiden ja hallituksemme välille, jotta innokkaat voisivat löytää osaamistaan vastaavia tehtäviä toiminnastamme, tai olla muulla tavoin yhteistyössä kanssamme lavarunokentän hyvinvointia silmäillen.

Minulle henkilökohtaisesti lavarunous on tärkein itseilmaisun tapa. Se toimii välineenä ajatusten ja mielipiteiden jakamiseen, sosiokulttuurisen ymmärryksen kehittämiseen ja tuo parhaimmillaan ihmeisiä lähemmäs toisiaan. Lavarunous taiteenmuotona on erilaisille tekijöille aina avoin, ja se elääkin siitä, että sitä määritetään esitys toisensa jälkeen uudelleen. Kulttuuri, joka sen ympärille on muotoutunut, on suvaitsevaista, ymmärtävää ja rohkeaa. Toivonkin osaltani voivani puheenjohtajakaudellani olla mukana kasvattamassa entisestään lavarunouden tunnettuutta ja saavutettavuutta, jotta mahdollisimman moni erilaisista taustoista tuleva henkilö löytäisi tämän taiteenlajin pariin ja voisi kokea edes osan siitä taiasta, joka on omalle kohdalleni siunaantunut. Ja tietysti, jotta tämä on mahdollista, täytyy luoda mahdollisuuksia tähän, esimerkiksi erilaisten tapahtumien ja työpajojen muodossa – joka on nimenomaan HPC:n ydintoimintaa.

Tänään on historiallinen päivä, sillä kello 17 alkaa perustamamme Lavarunoakatemian avajaiset ja tapahtuu toivottavasti jokavuotiseksi perinteeksi muodostuva Paraskeen viitoittaminen, Larin Paraskeen patsaan luona Finlandia-talon kupeessa. Luvassa on viitoituksen lisäksi opettajiston puheita, akatemian virallisen hymnin esittäminen ja, tietysti, open mic. Lavarunoakatemia on HPC:n uusi opetusta ja kulttuurihäirintää yhdistelevä projekti, josta voit lukea lisää täältä tai akatemian Facebook-sivulta.

Ehkä näemme siellä, joka tapauksessa mukavaa kevättä jokaiselle olennolle, pidetäänhän huolta toisistamme ja lavarunouden elinvoimaisuudesta!

Lämmöllä
Juho Kuusi,
HPC:n tuore puheenjohtaja