Ruusu Open Mic 24.02.2019

 

Helmikuussa loistavat vuoroin hanget, vuoroin räntä, ja myös Ruusu Open Micin runoilijat, räppääjät, jutuniskijät ja sanan taitajat! Tule kanssamme loitsimaan kevättä lähemmäksi, ja valaise meitä sanoillasi.

Helmikuun Ruusun teille lämmittelevät runoilijat Stina Saari ja Lauri Vanhala, joilta kumpaiseltakin on vastikään ilmestynyt kirja. Heidän jälkeensä on pääesiintyjän, eli teidän vuoro.

Homma etenee tutulla tavalla kuten ennenkin: ennakkoilmoittautumisia ei ole, mikin ääreen pääsee tulemalla paikan päälle ja nostamalla käpälää pystyyn kun oma hetki tuntuu olevan käsillä. Jokaista sanailijaa kuunnellaan ja kannustetaan, kynnyskin on olematon! PA:han voi yhdistää kitarapiuhan (tuo oma) tai taustabiitit.

HUOM! Jokaisen sanailulle on varattu korkeintaan 5 minuuttia, jotta kaikki halukkaat ehtivät lavalle. Muistathan että yksi tai kaksi rauhassa esitettyä runoa antaa yleisölle enemmän kuin seitsemän hätäistä.

Ruusu Open Mic on syrjintävapaa tapahtuma. Emme hyväksy rasistista tai vähemmistöjä herjaavaa sisältöä.

Illan juontaa Hanna Rentola. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Lämpimästi tervetuloa!

Huomioita: Valitettavasti Sörkan Ruusu ei ole esteetön. Pääsisäänkäynnillä ~20cm askelma ja ovi ~60cm leveä, sivuovella ~20cm askelma ja ovi ~55cm leveä, ei liuskoja.

The event is finished.

Arkistot

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *